Fashion bling bling

Päädyin vahingossa työelämään kuudeksi tunniksi. Kapakka elämä tehtiin ja vielä omilla vaatteilla. Firman paitaa en saannut mutta korruptio päähineen sain.

Oloani voisi verrata törröhuuliseen fashionistaan. Kyllä tällä hatuntekelellä pitäisi saada sitä nuorta persettä.

Tuleeko eillisestä vuokrauskeikasta kesän kestävä rakkaus näyttää vain lähiaika.

Suur-Virolaisena, merenkulkija kansana tunnen syvyyttä ollessani työharjoittelussa Satamassa sen sijaan että Bussiasemalla katselisin kana syöviä maankuntien Keskusta-puoluen äänestäjiä.

Pysyisivät vain suosiolla siellä maaseudulla harrastaen hiihtoa, jääkiekkoa, keihäänheittoa ja mäkihyppyä. Syy pääkaupunkiin saapumiselle olisi vain lentokenttä missä heidät lennetettäisiin maailmalle urheilun edustustehtäviin.

Muutenkin tätä pääkaupunki-seutua pitäisi rauhoittaa joten Länsirannikolla asuvien pitäisi käyttää tästä lähtien Tukholman lentokenttiä, Itä-Suomen taas Pietarin kenttiä ja koko Pohjois-Suomen taas Oulun lentokenttä. Saataisiin se Oulu lopultakin nousuun.

Hinaan itseni Hurstin ruokajakeluun. Jono on taas sellainen että ehdottomasti nyt on taas pimeyden voimat liikkeellä.

Taas kerran olen sitä mieltä että että pääkaupungin seudulla oleva vapaa liikkuvuus on kiellettävä ja käyttöön on otettava tietullit ja vyöhykekohtaiset liikkumislupa passit.

Ilmeisesti homobusineksellä mene tällä hetkellä huonosti koska Helsinginkadulla jaettiin homokahvia.

Tekijä: d.joosep

Työtön juoppo joka ei halua tulla pelastetuksi! Kenellekään/Millekkään ei voi enää olla uskollinen.

15 vastausta artikkeliin “Fashion bling bling”

  1. Marinoit itsesi kreikkalaisessa jogurtissa ja rupeat parkumaan Merkelin perään.

  2. Virolaiset sossupummit pitäs passittaa lahden toiselle puolelle. Vittuako me niitä elätetään.

    1. Tee jotain asialle,ole hyvä.
      Pitäis ja pitäis?musta pitäis ensin palauttaa kaikki vitun muka pakolaiset.
      Somput ja araabit etunenässä.
      Mua oksettaa ne ylimieliset nekrut täällä.
      Yks virolainen juoppo nyt on pienin paha.Viihdyttää sentää suakin jutuillaan ja voit edes joskus tuntea pientä ylemmyyttä.Jollain valkonaamalla menee ehkä sinuakin huonommin.

      1. Rumat suomalaiset parturit vittuun täältä. Sompuilla
        voi olla aivosolujakin jäljellä toisin kuin aivonsa juoneilla virolaisilla.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.